Olen käyttänyt omistajaa uskollisesti treeneissä. Itsehän olen aika lailla valmis paketti, nollia vailla valio, useammassa lajissa. Tässä pari rataa, joilla olin tosi hyvä:
Tällä radalla omistaja opetteli jotain saksalaisia, itse lähinnä juoksin.
Viime kerralla omistaja yritti jälleen jotain saksalaista, hypyllä nro 12. Tein sitten pari keppiä, kun kerran pyydettiin. Huh huh. Tällä tasolla liikutaan...
Olin taas tänään treeneissä Sporttikoirahallilla. Itsehän olin luonnollisesit jälleen tosi hyvä kentällä. Omistajalle tuli noottia kädellä heiluttelusta ja kyyristelemisestä. Että yritähän vähän tsempata. Tässä kuva minusta, Haikusta, lempipaikallani sohvalla. Menen huomattavan pieneen tilaan. Verrattuna esimerkiksi yhteen erityisen typerään japaninpystykorvaan.
Fido oli sitten murtautunut blogiin. Olipas todella hauskaa! Tämä muistetaan, hmpf... >:/
Asiajournalismin pariin palatakseni, olin ensimmäistä kertaa Sporttikoirahallilla treeneissä viime torstaina. On tosi moderni halli. Treenit sujuivat hyvin. Omistaja opetteli liikkumaan kentällä päkiävoittoisesti. On sitä odotettukin! Torstaina taas uudestaan.
Yritin tuossa pari aamua sitten haukata pahkan puusta, mutta ei lähtenyt irti.
Vietän työlomaa maaseudun rauhassa. Töihin kuuluu mm. koiratarhan ruohojen pöyhintä, lelujen hakeminen järvestä ja Savu-sheltin puruotteen treenaminen sillä tavalla että se roikkuu hännässä kiinni. Onkohan se vähän hönö? Tässä treenaan hiukan pallolla, lisää kesäkuvia löytyy uuva.netistä.
Starttasin uintikauden tässä hiljattain. Yleensä tykkään uida ihan kuntouintia, ei tarvitse sinällään olla mitään lelua, toki semmonen on kiva, mutta ei siis ole pakko olla. Kesä on kiva! Parin viikon päästä lähden kesärengiksi maalle, ja saatanpa päästä jälleen paimentamaan.
Täytin muuten 1.6. tasan 3 vuotta, joten onnea minä. Kirjoitin synttäripäivän kunniaksi haikun Haikusta:
Kuin Sukulaku
niinku väritykseltään
ja tosi söpö
Aika hyvä, kun itse kirjoitin.
Fido oli tosi nolo, se ei tajua uimisesta yhtään mitään, ihan tosi nolosti piti taluttaa veteen ja sit se tosi, tosi nolosti vieri vielä kiveen. Tässä videotodiste:
Olin taas kisailemassa Puolarmetsässä, mölliradalla ja kisaavien radalla. Möllirata oli jo menossa hyvin, mutta sitten hyppäsin pituuden kahdesti, molemmista suunnista. Tykkään pelata varman päälle. Että jos ei muuta ohjetta tule niin sitten kahdesti, mhm. Mamma yritti jotain ihmeellistä ohjausliikettä, joten otin riman mukaan seuraavasta esteestä.
Kilpailevien rata oli tällainen:
Olin suvereenisti paras ja aika oli 35,37 eli -17,63 ihanneajasta. Mutta säännöt veivät meidän voiton :/ HMPF! Minkäs sille voi - hyvään pyritään, mutta priimaa tuppaa tulemaan.
Lapsuudenkodista kuului sellaisia suru-uutisia, että oppi-isäni Herra Varjo siirtyi vehreämmille metsästysmaille 20.5. Otettiin Fidon ja Kaislan kanssa tonnikalavesiryypyt Varjon muistolle.
Maanantaina taas treenit, tälläkin kertaa mukana oli Fido. Huoh. Se taitaa olla vakiokalustoa :/
Menin keppejä. Mamma jäi jotenkin hirveen kauas himmailemaan! Menin kuitenkin. Sitten mamma heitteli uskollista bordercollietaan hirveän vaikeista kulmista kepeille, siellä vietiin borderlinecollieta kuin litran mittaa! Jossain vaiheessa alkoi epäilyttää - onkohan mamma viimein seonnut (olen tavallaan odottanut, mhm). Hidastin varmuuden vuoksi hiukan vauhtia, ei vara venettä kaada.
Pitemmällä radalla mammalla oli eväät levällään, siellä se huitoi kuin tuulimylly. Yritin parhaani mukaan tulkita. Ei oikein onnistunut. Miksi tuulennopean bortsun pitäisi kiertää este takaa, kun edestäkin ehtii?! Miksi puomille, jos putki on lähempänä? Tällaisia kysymyksiä aina treenien jälkeen mietin.
Valkea ällöpystykorva meni hyppyjä ja siivekkeen kiertoja ja oli tosi ällö, hmpf!
Olen radalla, ja katso! Ei tippunut palaakaan! Agia aloitellessani olen harjoituksissa murtanut koko muurin.
Siis ihan koko muurin, pylväitä myöten. Mmhm. (Kuva Kirsi Nousiainen 2013)
Maanantaina oli agiharkat, ja jostain syystä mukaan otettiin myös taloudessani asuva melko yksinkertainen japsi nimeltä Fido. Eihän se edes osaa agilityä!! Miksi se on mukana??! Pääsin kuitenkin näyttämään sille miten rata mennään ekalla juuri oikein. Tokalla kerralla otin pari rimaa matkamuistoksi, mutta en saanut pitää niitä.
Erikseen etsin lisäksi puomin alkupäitä, koska ne on toisinaan silleen tosi vaikea löytää, esimerkiksi niinkun kisoissa ja muutenkin.
Fido meni pari hyppyä, naureskelin kaulukseeni takavasemmalla.
Tänään kilpailtiin jälleen, tällä kertaa Puolarmetsässä epiksissä. Epikset oli tietenkin eeppiset, koska olin radalla. Noh, möllirata meni erinomaisesti, paitsi tokavika puomi, jonka aloitus meni hiukan ohi. Sain viisi virhepistettä. Mielestäni olisin voinut ansaita viisi pistettä ja papukaijamerkin, koska käännyin kuitenkin 180 astetta todella kapealla lankulla. Aika -10,97, ihanne 45. Olin viides, osanottajia aika monta.
Hupimielellä osallistuttiin vielä kisan ulkopuolelta kisaavien radalle. Okserista tippui jostain syystä rima, ja siihen se ajatus sitten katkesi. 90 asteen keppikulmat eivät ihan onnistuneet, mutta tällä kertaa löysin puomin sillä tavalla sopivasti. Keinunkin menin, vaikka sitä ei ole harkoissa ollut varmaankaan kuukauteen. Kontaktit otin totta kai, koska mamma on jostain syystä niiden suhteen ihan hys-tee-ri-nen. Huh. Mamma näytti rataa väärin joten ajauduin esteen ohi. Tuloksena 5-K-K-K-HYL. Mutta sillä tavalla ihan hyvä tulos, että itse kuitenkin olin aikalailla mielestäni paras.
Ennen kisoja tsemppasin uusimmalla teemabiisilläni.
"Put on your war paint You are a brick tied to me that's dragging me down Strike a match and I'll burn you to the ground We are the jack-o-lanterns in July Setting fire to the sky Here, here comes this rising tide So come on Put on your war paint"
Haikun treeniblogi alkaa tästä. Maanantaina (22.4.) puolustettiin Hyvinkään seudun kennelkerhon viime vuoden maximöllien seuramestaruutta, mutta ei valitettavasti pystytty uusimaan. Syykin oli selvä, mamma mokasi. Tosin ennen mamman mokaa ihan kevyesti hipaisin toiseksi viimeisen esteen rimaa, en melkein katsonutkaan, mutta silti se jotenkin vaan tipahti alas. Mutta mamma kämmäsi eniten, kerrassaan kelvotonta kartturointia tuli viimeiselle esteelle, joten päädyin kiertämään sen. Olisi kuulemma pitänyt hypätä suoraan - noh, olisit sanonut aiemmin! Oltiin kuitenkin kolmansia.
Kisaavien rata mentiin muuten vain, vertailun vuoksi. Kepit taoin kuin niissä ei olisi ikinä ongelmaa ollutkaan, mutta sitten kun päästiin hyppyjen kimppuun, eväät levisi tantereelle. Rimat taas jostain syystä lenteli, kun mamma oli NIIN hidas. Yritä tässä nyt sitten olla maailman paras agikoira. Vauhtia kuitenkin oli sen verran, että loppujen lopuksi sijoitus olisi ollut neljäs. Ei ihan hirveän hassusti.
Kotiin vietiin ruoka-annoksia, kylmäkassi ja ihka ensimmäinen keltainen ruusuke. Kutsun sitä nimellä "Yellow Rose of Texas".
