lauantai 24. lokakuuta 2015

Team Building

Lokakuisena lauantaina voi vaikka pitää vähän team buildingia pellolla.
Komea urosbordercollie Herra Haiku
Semisöpö japaninpystykorva Fido
Korpraali Kaisla
Hei! Toi lähti käskystä! TOI LÄHTI KÄSKYSTÄ!!


torstai 22. lokakuuta 2015

Irtoamista ja uusi kuva

Jenni Leinon oppien hengessä olen nyt saanut nostaa virettä treeneissä kisavireen tasolle. Eilen kävin näytöstyyliin hyppimässä esteitä ja tekemässä putkia. Irtoaminen voisi olla livakampaa.

Synkän herran sivuprofiili kesältä. Kuva: Heidi Strengell

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Jenni Leinon Agilityn perusasiat kuntoon -luento

Omistaja kävi teorialuennolla, alla muistiinpanot ja tuore kuva minusta.
Jenni Leinon luento ”Agilityn perusasiat kuntoon”
5.10.2015 / Muistiin kirjasi ja tulkitsi: Haikun mamma

Miksi agilityssä tulisi pyrkiä koiran itsenäiseen etenemiseen?

  • turvallisempaa
  • helpompaa ohjaajalle
  • parantaa koiran itsevarmuutta ja itseluottamusta

Ihanteellisessa ratasuorituksessa toteutuu kolme elementtiä:
  • kontakti
  • lukitus
  • ennakointi

-> Koira tietää koko ajan minne seuraavaksi.

Kontakti
Katseella on merkitystä: koira pyrkii luontaisesti katsekontaktiin ja ohjaajan eteen.
Kontaktin otto on erityisen tärkeää pussin/putken jälkeen.

Lukitus
Lukituksella tarkoitetaan sitä, kun koira on ”lukinnut kohteen”, eli lähtee suorittamaan estettä.
Koiran katseesta näkee, minne se on menossa. Koira tarvitsee tiedon seuravasta esteestä viimeistään silloin, kun etutassut koskettavat maata.

Ennakointi
Ennakoinnilla tarkoitetaan linjojen ohjaamista. Ohjaajan tulisi aina olla askeleen edellä koiraa.

Yhteenvetona: Jos radalla tulee virhe -  mikä kolmesta elementistä jäi puuttumaan?

Este- ja perusopetuksesta


Tavoitteena on, että koira etenee rohkeasti, iloisesti ja itsevarmasti. Se pystyy myös itsenäisiin ratkaisuihin eikä pelkää tehdä virheitä.

Yleisiä periaatteita
  • koiralle mieluinen palkka on tärkeä
  • koulutuksessa tulee välttää koiran turhaa rasittamista, turhautumista ja tarpeetonta toistoa
  • määrä ei korvaa laatua – hyvin suunniteltu lyhyt treeni riittää
  • ratkaisut radalla tehdään ennen kuin koiraa edes otetaan radalle – käytä virtuaalikoiraa!
  • suullisia käskyjä täytyy toistaa enemmän, sillä ne eivät ole koiralle yhtä luontaisia kuin esim. liikkeellä ja eleillä ohjaaminen

Opetuksessa tulee kiinnittää huomiota mm. palkan kriteeriin eli mistä palkka tulee, sekä etukäteissuunnitteluun. Turhia välivaiheita tulee välttää, koirat oppivat yllättävän nopeasti ja opetuksessa voidaan edetä paljon suoraviivaisemmin kuin monet luulevat. Ristiriitaisia viestejä tulee välttää, esim. koiran nimen hokeminsta (mistä koira tietää, mitä asiaa nimellä kulloinkin tarkoitetaan?). Lisäksi erot ohjauskuvioissa tulee olla koiralle selkeitä, esimerkkinä viski vs. ennakoiva valssi.

Mihin koira kiinnittää huomiota ohjaajassa?

Tärkeysjärjestyksessä
  1. Liike
  2. Ohjaajan sijainti suhteessa koiraan/esteeseen
  3. Kontakti koiraan (ns. silmä)
  4. Rintamasuunta
    Mielikuvaharjoittelu: Kuvittele, että rintakehän keskeltä tulee lasersäde. Rintakehälaser kohdistetaan ponnistuspaikkaan. Myös vastakäden käyttö auttaa rintakehän kääntämisessä.
  5. Varpaiden suunta
  6. Kädet
  7. Monet ohjaajat käyttävät innokkaasti käsiään, vaikka todellisuudessa niiden merkitys ohjauksessa ei ole yhtä suuri kuin mitä ohjaaja kuvittelee.
  8. Suulliset käskyt
    Jotta suullinen käsky olisi varma, se tulee opettaa erikseen ja vaatii usein runsaasti toistoa.

Koira pitää totuttaa liikkeeseen ja häiriöihin. Ihanteellisesti estefokus ja ohjaajafokus ovat tasapainossa. Koiran ei pidä olla liian lähellä ohjaajaa, eikä ohjaajaa saa koskaan jahdata. Ohjaajan liike tulee olla eteenpäin vievää, esim. valssia tehdessä kolmella askeleella on päästävä jo ympäri.

Esteopetuksesta


Koira tulee siedättää häiriöihin nopeasti. Esim. pujottelua voi opettaa verkoilla ja neljällä kepillä siten, että ohjaaja on noin puolivälissä ja heiluttelee lelua. Jos pentu kääntyy takaisin, se ei saa palkkaa, jos se tekee kaikki kepit, se saa superpalkan. Keppejä Leino opettaa mieluiten vinokepeillä ja verkoilla.

2 on 2 off –treenin voi aloittaa jo pikkupennulla (esim. yksi annos päivässä alastulon treenaamiseen). Ohjaajan liike ja liehuminen tulee liittää mukaan heti alusta asti.

Ennen kokonaisia esteitä alastulo kannattaa treenata ensin pomminvarmaksi. Kokonaiset suoritukset tulevat opetuksessa myöhään, ja ensimmäisillä kerroilla koira kannattaa ohjata esteellä hihnassa. Koiralle kannattaa opettaa vapautuskäsky (esim. ”jes!”). Koira ei lähde kontaktilta ennen kuin vapautuskäsky tulee, huolimatta häiriöstä.

On tärkeää, että koira oppii tarjoamaan eri toimintoja ja oivaltamaan itse. Leinon mielestä yksi hienoimpia asioita agilityssä on itsevarmuus mikä koirasta paistaa, kun se osaa.

Häiriöihin siedättäessä koira todennäköisesti jossain vaiheessa hidastaa suoritusvauhtia keskittyäkseen. Vaihe on kuitenkin ohimenevä ja korjaantuu itsestään.

Palkkauksesta


Pelkkä heitetty lelu ei ole kunnollinen palkka, tärkeää on kehut ja leikki yhdessä ohjaajan kanssa.
Kuuntele koiraa ja etsi sille palkka, josta se oikeasti pitää. Palkka tulee sille linjalle, minne koiran toivotaan jatkavan. Palkkauksen jälkeen ei jäädä jumittelemaan vaan pysytään liikkeessä. Oikea-aikaisuus on tärkeää; virhe lähtee syntymään nopeasti, jos palkkaus on myöhässä tai palkitaan väärästä asiasta. Palkka tulee häivyttää nopeasti, esimerkiksi etupalkka kepeillä.

Palkan kieltäminen vie koiralta itsevarmuuden ja ilon. Lelulle on vaihtoehtoja, esim. namirasia.

Jos esteellä tulee kielto, pyri viemään suoritus loppuun asti äläkä jää jumittamaan tilanteeseen.

Virhe radalla on informaatiota ohjaajalle – mikä kolmesta elementistä ei toteutunut? Jos opetus on koiralle loogista, muutama toisto riittää.

Jos koira tapaa kuumua kisoissa, on helpompi nostaa virettä treeneissä kisavireen tasolle ja opettaa koira toimimaan korkeassakin vireessä kuin odotella koiran rauhoittumista.

Leinon mukaan kisoja on joskus uhrattava koulutukseen (parempi virhe kyläkisoissa kuin sm-karsinnassa). Kisoissa on samat säännöt kuin treeneissä.

Paikallaolo yhdistetään agilityyn mahdollisimman myöhään, ja tuolloinkin koiran turhaa istuttamista ja paikallaan oloa tulee välttää.

Siivekkeillä/tolpilla/metsän puilla voi harjoitella lähes kaikkia ohjauksia.